Omituiset otukset
Costa Rica on biodiversiteetiltään eli luonnon monimuotoisuudeltaan yksi maailman runsaslukuisimmista alueista. Lajisto on mitä runsain ja omituisin. Otetaanpa vaikka laiskiaiset: täällä elää laiskiaisisia kahtaa laatua: kaksivarpaisia ja kolmivarpaisia. Lähes niiden koko elämä tapahtuu puidenlatvoissa, vain pari kertaa viikossa pitää laskeutua vessa-asioille maahan. Jos viidakossa siis läsähtää läjä päähäsi, se ei ole laiskiaisten syytä. Otusten liikkumien on varsin hidasta ja ne nukkuvatkin valtaosan vuorokaudesta. Sinänsä ei siis ole noilla elämäntavoilla ihme, että aikojen saatossa laiskiaisten karvapeitteessä alkaa kasvamaan myös levää tai sammalta, joka tekee monet niistä vihreän värisiksi. Miten juolahtikin mieleeni vanha suomalainen kansanviisaus; vierivä kivi ei sammaloidu…
Etsi kuvasta laiskiainen....
Laiskiaisten bongailussa en luottaisi hyvään tuuriin ja tapaamiseen vessaretken aikana maankamaralla, vaan ottaisin ammattitaitoisen paikallisoppaan kunnon kiikareiden ja okulaarien kanssa ja hyödyntäisin hänen paikallistuntemustaan. He nimittäin jo tietävät missä puissa laiskiaiset asustelevat, niin ei tarvitse niska kenossa koko päivää yrittää niitä tihrustaa. Lisäksi ilman apuvälineitä laiskiaiset ovat vain pieniä pisteitä puiden latvoissa joten oli ihan hieno kokemus nähdä niiden kasvojen yksityiskohdatkin ja silti eläimet saivat olla rauhassa korkeuksissaan.
Toinen kummallisuus on sitten Jeesuslisko. Senkin näin livenä Manuel Antonion luonnonpuistossa. Valitettavasti en saanut kuvattua näitä otuksia, halusivat pysyä incognito… Vaikka kuinka kyttäsin, liskot eivät suvainneet myöskään esitellä vettenpäällä juoksutaitojaan vaan tyytyivät kipittämään puron reunakivikoissa. Näiden liskojen erikoisominaisuus – päinvastoin kuin laiskiaisilla - on siis vauhti ja kyky kipittää kintuillaan niin vikkelään, että ne pysyvät veden pinnalla ja siitä sitten nimikin tuli, vetten päällähän se Jeesuskin käveli….
Luonto pirulainen tunkee täällä välillä liian lähelle. Viattomimpia ovat pikkuliskot, joita nykyisessäkin asumuksessani vilistää pitkin seiniä useita kappaleita. Tänään sain erilaisen kokemuksen liskosta, kun ulkokatoksen alla lukiessani pöydälle nenäni eteen putosi selvästikin häntä, joka vipatti kovasti. Nostin katseeni kattoon ja joku lintu oli napannut liskoparan, joka hätäpäissään pudotti häntänsä. No siinä häntä sitten vipatti aikansa pöydällä, mutta liskoparka päätyi linnun lounaaksi. Hyvä häntä olisi ollut tarjolla tarvitsevalle.
Ensimmäisessä huoneessani oli riitaa luonnon kanssa. Olin jo oppinut, että illalla pitää olla vessassa ja suihkussa tarkkana ja ennen pöntölle istahtamista kannattaa nostaa rengas ja tarkistaa hämähäkit myös sen alta. Liskotkin olivat ok seinillä, ja hyväksyin nöyrästi sen, että kaunis sinipäinen lintu käytti huonetta päivisin vessanaan, mutta sitten riitauduin pikkumuurahaisten kanssa, ne nimittäin purevat. Katonrajassa parrun päällä kulki joku valtatie, mutta osa harhautui verhoa pitkin sänkyyni ja pieniä kun ovat, niin mahtuvat moskiittoverkon rei’istä väärälle puolelle verkkoa. No, sitten talon peräkammarinpoika lopulta uskoi, että minulla on todellinen ongelma, tuli ja myrkytti tehokkaasti huoneen, ja sinne sitten myrkkyjen keskelle nukkumaan. Onneksi tuuletus näissä majoitteissa on varsin tehokas. Viimeinen vilkaisu illalla osoitti, että highway oli edelleen käytössä katonrajassa, vedin sängyn keskelle huonetta ja puunasin puhtaaksi muurahaisista, joten seuraava yö sujuikin ilman puremia. Aamulla tehtiin tilannekatsaus ja tarjottiin muuttoa toiseen huoneeseen, jossa tätä ongelmaa ei pitäisi olla, mutta olikin jotain muuta; sieltä taas paljastui komea pesä täynnä kiukkuisia ampiaisia. Sitä myrkytettiin ja pudotettiin sitten seuraava ilta ja operaatio olikin oikein viihteellistä seurattavaa. Ja seuraavana päivänä pääsin muuttamaan! Liskot vilistävät edelleen uudessa huoneessani ja kaikenlaisia pörriäisiä surisee illan tultua valon houkuttelemana, mutta nyt minulla on kunnollinen moskiittoverkkoteltta, jonka alla vietän noin 12 tuntia vuorokaudesta. Kuvan koppakuoriainen surisi yhtenä yönä lattialla, kokoa sillä oli noin 8 cm, joten kuva ei ihan tee oikeutta otukselle.
Äänimaailma aiheuttaa omat haasteensa. Aamuisin n. klo 6.00 aurinko nousee ja luonnon linnut heräävät sirkuttamaan, rääkymään, huutelemaan, viheltämään ja kaikkea muuta mahdollista. Tämähän on musiikkia korville ja näihin ääniin on hauska herätä. Ongelmana ovatkin kylän kukot, jotka huutaa loilottavat yöt päivät läpeensä. En ole vielä oikein hahmottanut kaikkien näiden vapaana juoksevien kanojen ja kukkojen ideaa, sillä niiden munia ei kerätä ja käytetä eikä kanoja tietääkseni syödäkään. Hyviä kukkokeitto ym. reseptejä voi toimittaa minulle, jos päädyn konkreettisiin ratkaisuihin melusaasteen vähentämiseksi.



Positiivistä on, että ei tunnu kotimaan pikkuhyttyset miltään tuon jälkeen��Tsemppiä ötökkätaisteluun!
VastaaPoistaSinulla on kyllä aivan huikeaa ja ihan mahtavaa päästä tunnelmiisi blogin kautta! Miten muuten olisi coq au vin;)?
VastaaPoista