Karibianmeri korkattu
Jatketaanpa tarinaa Panamasta, kun sinne työllä ja tuskalla kerran pääsin. Paso Canoaksesta, Panaman rajalta, pääsee bussilla parissa tunnissa kahdella dollarilla Davidin kaupunkiin, josta taas lähtevät bussit Bocas Del Toroon Karibian rannikolle. Bussimatka kestää noin viisi tuntia, hintaa peräti 8 euroa, ja matkan aikana ylitetään Talamanca-vuoristo, joka on siis koko Väli-Amerikan selkäranka. Bussit ovat 24- paikkaisia pikkubusseja, joiden istumapaikat on suunniteltu hobiteille. Bussia hallinnoi ovipoika, joka määrää jokaiselle istumapaikan, avaa ja sulkee oven, rahastaa ja flirttailee nuorten kauniiden naisten kanssa. En ilmeisesti menomatkalla ollut ovipojan skaalauksessa kovin korkealla, sillä päädyin peräpenkille kahden latinokarjun väliin. No, eikös peräpenkki ollut se halutuin paikka koululaisreissuillakin? Latinokarjuilla on aikojen saatossa ilmeisesti muokkautunut lonkkaluun kuoppa sellaiseksi, että he kykenevät istumaan vain jalat harallaan; tosin Lourdesilla oli tästä oma härski teoriansa kivesten täyteisyydestä (voi olla, että taas ymmärsin väärin…), mutta ei siitä sen enempää…Minä siveänä naisihmisenä kökötin karjujen välissä polvet supussa. Vieläkin jomottaa reisien lihaksia…. Bussiin ilmestyi matkan aikana hämmästyttävän nerokkaasti lisää istumapaikkoja käännettävistä penkeistä ja loppumatkasta väkeä seisoi myös käytävä täynnä. Tunnelma oli tiivis ja salsa soi täysillä koko matkan ajan. Vuoriston maisemat olivat upeita sikäli, kun niitä väen seasta näki.
Yövyimme ensimmäisen yön vaatimattomassa majassa mantereen
puolella Oreba-alkuperäiskansan kylässä, joka on tunnettu kaakaon tuottaja ja siellä
järjestetään mm. kaakaokierroksia. Kyläläiset olivat Lourdesin tuttuja
alkuperäiskansojen kokoontumisista. Heimon naiset käyttävät arkielämässäkin kauniita värillisiä mekkoja. Järkyttävää, millaiselta jättiläiseltä näytän kuvassa!
Aamulla etsiydyimme kaatosateessa satamaan
ja vesitaksiin kohti Bocas Townia. Koska matkanjohtajamme keksi hetki ennen veneen
lähtöä, että ehdottomasti tarvitaan sadeviitat ja siltä seisomalta hän mennä
viuhotti kylille, niin myöhästyimme
ensimmäisestä veneestä ja odottelimme seuraavaa, mutta nyt minullakin on
keltainen sadeviitta ja sehän on varmasti tarpeen, sillä sadekausi on
alkamassa. Tämä tapahtuma kuvaa hyvin koko reissumme aikana tapahtunutta
spontaania poukkoilua. Olimme aina myöhässä ja joku tiimiläisistä kateissa, kun
piti lähteä jonnekin. Siinä oli tämmöisellä säätäjällä kuin minä kestämistä. Emäntäni on myös todellinen budjettimatkailun
kuningatar, joten päädyimme hyvin edulliseen hostelliin asumaan yhdessä
huoneessa koko jengi. Jaon siis sängyn Lourdesin kanssa - ahdasta oli ja
meluisaa, sillä toinen meistä kuorsasi lujaa ja toinen kävi mahatudin
jälkimainingeissa vessassa pari kertaa yössä. Onneksi lopputiimi oli hiljaa toisessa sängyssä ilman erikoisempia yöjuoksuja.
Torstai-iltapäiväksi menimme bussilla ja veneellä kuuluisalle Estrella-rannalle rantaelämää viettämään. Rannan erikoisuus ovat meritähdet, joita näkee kaikkialla pohjassa. Tähtiin ei tietenkään saa koskea, mutta sykähdyttävää niitä oli katsella erilaisissa muodostelmissa. Ranta oli ilahduttavan suojaisa ja tiimimme nuorin jäsen – 7-vuotias Eunjang – nautti valtavasti rantaelämästä!
Seuraava päivä jatkettiin rantaelämän parissa (se on niin sanotusti humpan juoni täällä, vaikkei humpissa mitään juonta olekaan, salsassa vielä vähemmän…) ottamalla venereissu saaristoon. Venekuntamme koostui meidän tiimistä, bilettävistä costaricalaisnuorista ja yhdestä tanskalaisesta reppureissaajasta. Veneellä kaahattiin pitkin poikin saaristoa ja pysähdyttiin eri paikkoihin aina pariksi tunniksi. Siinä menikin mukavasti koko päivä. Pysähdyimme myös Bastimentoksen saarilla, jossa on laajat ranta-alueet jonne kilpikonnat rantautuvat pesimään ja saari onkin luonnonsuojelualuetta.
Lauantaina matkustimme takaisin Costa Rican samaa reittiä kuin tulimmekin. Rajamuodollisuudet olivat onneksi paljon nopeammat kuin mennessä. Costa Rica on luopunut kaikista koronapasseista ja todistuksista, ja kun oli näyttää poistumislippu maasta, niin kaikki oli selvää, Pura Vida - tervetuloa takaisin!





Kiitos taas Kirsi mainiosta kertomuksesta! :) Ihan voin sieluni silmin nähdä nämä tilanteet. Onneksi mahatauti helpotti ja pääsit Panamaan kaikista kommelluksista huolimatta :)
VastaaPoistaNo mahatauti sitten kuitenkin jatkui, mutta siitä lisää seuraavassa jaksossa...
VastaaPoista