Sivistyneitä keskusteluja
On vähintäänkin mielenkiintoista yrittää keskustella vieraalla kielellä, jota oikeasti osaa hyvin vähän. Mutta kun vaihtoehtoa ei ole, niin pitäähän sitä yrittää. Hauskinta on, että kun toinen avaa suunsa, niin eihän sieltä koskaan voi tietää mitä tulee, että tässä ollaan koko ajan ihan savolaisessa keskustelussa – asian vierestä puhutaan usein ja vastuu on kuulijalla.
Keskustelu 1:
Adilia ja minä kävelemme kohti hänen kotiaan aamulla klo 8.00, koska ohjelmassani on tutustumista rumpujen valmistukseen ja Adilia valmistaa niitä.
Minä: En tykkää yhtään, että täällä on niin paljon roskaa luonnossa: pulloja, muovia. Luonto ei tykkää.
Adilia: Olen samaa mieltä, mutta tyhmät ihmiset heittävät roskaa. Niin se vain on.
- -Ohitamme kaksi miestä polulla-
Adilia: Huomasitko, nuo miehet joivat viinaa!
Minä kulmiani kohotellen: Ei hyvä, nyt on maanantai, ei terveellistä juoda viinaa. Juodaanko täällä paljon viinaa?
Adilia: Niin, ei ole tosiaan terveellistä juoda aamupalaksi viinaa. Kyllä täällä viinaa juodaan, mutta sitä pitäisi juoda vain lauantai-iltaisin.
Ja niin vain näpsäkkäästi selvitimme yhteiskunnallisesti kaksi varsin merkittävää keskustelunaihetta: roskaamisen ja alkoholikulttuurin.
Tai siis minä kuvittelen, että keskustelu sujui näin, mutta
olen nyt jälkikäteen huomannut moniakin keskusteluja, joissa olen ymmärtänyt
aiheen ihan väärin. Kuulijakunnan huvittuneista ilmeistä voi joskus tehdä
johtopäätöksiä, että metsään meni….Rumpu kuitenkin valmistui, Adilia pakkomyi sen minulle ja lupasi ensi viikolla opettaa jousipyssyn tekoa. Tätä menoa tuliaiset alkavat olla kasassa.
Keskustelu 2:
Olen Martan, maskintekijän luona, jonka kanssa puuhastelemme puukäsitöitä ja olemme pääsääntöisesti yhteisymmärryksessä hiljaa. Sehän luonnistuu suomalaiselta. Martan teini-ikäisen näköinen poika pyörii puoli tuntia ympärillämme, kunnes kakaisee kurkkuaan ja osoittaa sanansa minulle. Olen pudota muovijakkaraltani, minähän ymmärrän – hän puhuu englantia. Niin kaunis ääntämys, vaikka häntä jännittää puhua, mutta hän haluaa harjoitella. Sehän passaa. Pieni mökki on huonokuntoinen ja tavaraa ja roinaa on kaikkialla – hävityksen kauhistus – olisi äitivainaani todennut; ja ennakko-odotukset ihmisistä ovat helposti ympäristön mukaiset. Kysyn pojalta kuinka hän puhuu noin hyvää englantia, kun muut kylässä eivät puhu, vaikka koulussakin sitä opetetaan. Hän kertoo opiskelevansa itsenäisesti internetistä japanin kieltä ja koska se ei onnistunut espanja-japaniksi, joutuu hän opiskelemaan englanti-japaniksi. Pojan suuri intohimo on sarjakuvien piirtäminen ja siihen liittyen hän opiskelee sitä japaniakin. Luulin häntä noin 15-vuotiaaksi, mutta oikeasti hän olikin jo 20- vuotias ja opiskeli yliopistossa informaatioteknologiaa. Isona hänen haaveensa on päästä tekemään sarjakuvia, ja perustaa joskus oma studio niiden tuottamiseen. Hautasin häpeissäni kaikki ennakko-oletusajatelmani perheestä jonnekin hippokampukseni taakse muiden aivopierujen sekaan ja kannustin poikaa tekemään haaveestaan totta. Ihan mahtava tyyppi!
Osaan jo aika rutinoituneesti omasta mielestäni kertoa itsestäni ja jotain Suomestakin. Niin kauan kuin minä puhun, homma on jotenkin hallinnassa, mutta kun paikalliset avaavat suunsa putoan kyydistä. Vaikka kuinka yritän pyytää, että puhukaa hitaasti, niin vauhti vain kiihtyy ja paikallinen tapa ääntää on hieman erilainen kuin Savonian espanjankielen kurssilla oli.
Suomi osataan asettaa kartalla oikealle kohdalleen aika mukavasti. Talvi, lumi, kylmä – niillä päästään jo jutussa pitkälle. Onneksi on kuvia kännykässä apuna. Kun eräs pikkupoika halusi tietää miten tiellä voi ajaa, kun on paljon lunta, näytin siististi aurattua kuvaa Polvijärven hautausmaan kappelin tiestä. Kiitokset vain kuvan lähettäjälle sinne kotiin! Mielenkiintoista on ollut, että se mikä useimmille ihmisille tulee täällä mieleen Suomesta ovat revontulet: kaikki haluaisivat päästä näkemään revontulet! Kun ystävällisesti toivotan heidät tervetulleeksi ja kerron, että sitten pitää tulla talvella eikä kesällä, niin keskustelu muuttuukin jo vaikeammaksi. Päädyn sönköttämään yön ja päivän pituutta eri vuodenaikoina ja valon määrää ja sitä, että pitää varautua talvivarustein jos tulee katsomaan revontulia. Epäilen, että täältä ei ole tulossa ruuhkaa ensi talven revontulisesonkiin.


Hyvä Kirsi, että leihutat siellä Suomi-lippua!
VastaaPoistaJa eläköön erillaisuus! :-)
Ihan varmasti vedät hyvin! Ja just niistä hauskoista väärinymmärryksistä oppii parhaiten:) Ánimo!!!
VastaaPoista