Kulttuurishokkia pukkaa
Maisemat vaihtuivat kertalaakista San Josen hulinoista Borucan kuumuuteen. Kun asfalttitieltä käännyttiin hiekkatielle ja laitettiin nelivetoasetus päälle, alkoi hieman jännittämään. Kahdeksan kilometriä soratiejytyytystä, ja perillä oltiin kylässä. Majoitun rouva Lourdesin luona, jonka piti olla siis se ainoa englantia puhuva tällä kylällä, mutta nyt vähän vaikuttaa siltä, että minun on otettava pikakurssi espanjan kielessä. Onneksi on Google kääntäjä… Lourdes on suunnitellut minulle kaikenlaista ohjelmaa, kun vain ymmärtäisin mitä kaikkea se on. Joku päivä maalataan jotakin, mutta en saanut selville onko se hänen tekemiään taidemaskeja vai ehkä jotain talon seinää. Jälkimmäistä hieman epäilen, sillä rakennus- ja pihatyyli on täällä semmoinen itäsuomalaisen suurpiirteinen. Talon viisi koiraa ja epämääräinen joukko kanoja vaeltelee vapaasti kaikkialla ja mekkaloi valitettavasti myös yöaikaan.
Majoituksen hyvät uutiset: minulla on ikioma huone, sinne tulee sähkö ja on vessa ja suihku. Huonot uutiset: huoneen ilmavan rakentamistyylin takia (yläosa on ns avointa tilaa), linnut, ötökät ym. alle 20 cm otukset pääsevät halutessaan jakamaan makkarin kanssani, lattialla vaeltaa sitten oma pikkuporukkansa. Suihkusta tulee vain kylmää vettä, mutta tässä kuumuudessa se ei ole ylitsepääsemätön ongelma. Ennen pöntölle istahtamista pitää hätistellä hämähäkit kauemmaksi. Huoneen tärkein ominaisuus on moskiittoverkko (heti alkuun kattoparruista putosikin niskaan joku torakka) johon sulkeudun yöksi ja toivon ettei yöllä tule pissihätä. Kyllä tässä ensi alkuun on hieman hämmentynyt olo…
Lourdes on osa Flor de Boruca -naisjärjestöä, johon kuuluu tällä hetkellä 12 perhettä kylästä. He tekevät yhteistyötä taide-esineiden valmistuksessa ja markkinoinnissa. Naiset perustivat järjestön jo 50 vuotta sitten ja järjestön toiminta on tarjonnut elinkeinon yhteisön köyhille jäsenille. Toisaalta se on ollut myös tärkeä tekijä yhteisön alkuperäiskulttuurin arvostuksen nostamisessa. Kuten maailmanlaajuisesti muissakin alkuperäiskansoissa, jäljelle jääneiden jäsenten kohtalona on usein ollut köyhyys ja monet sosiaaliset ongelmat. Yhteisön historiaan nojautuvien taide-esineiden avulla myös katoamassa olevaa kieltä ja historiaa on saatu elvytettyä. Yhteisön tunnetuimmat taidetuotteet ovat värikkäät puumaskit, kudotut kassit ja pussukat, joiden puuvilla on värjätty itse luonnonväreillä sekä rummut, jousipyssyt nuolineen sekä koristeelliset kupit ja juomapullot luonnonmateriaalista. Oletettavasti pääsen tutustumaan näiden kaikkien valmistukseen. Kylään tehdään jonkin verran opastettuja turistiretkiä, jossa tutustutaan kulttuuriin paikallisessa museossa ja käydään seuraamassa taide-esineiden valmistusta ja lopuksi joukko tulee tänne Lourdesin ravintolaan syömään lounaan. Huomenna olisi kuulemma taas yksi ryhmä tulossa.
Huonosti nukutun ensimmäisen yön jälkeen söin paikallisen klassikkoaamiaisen – riisiä, papuja ja kananmunaa – ja sitten minut istutettiin paikallisen nuoren herran mopon tarakalle ilman kypärää. Jostain syystä mieleeni tuli salamannopeasti ainakin yksi espanjan kielen sana: despacio. Kundi vain naureskeli ja sitten huristettiin muutama kilometri puskiin, jätettiin mopo tienvarteen, ylitettiin joki, kavuttiin läähättäen vuoren rinnettä ja ryhdyttiin pussittamaan multaa pieniin mustiin muovipusseihin. Kysymyksessä on Bosque para nacer aqua -metsitysprojekti vuoren ylärinteelle ja samalla pyritään tarjoamaan yhteisölle toimeentuloa ekomatkailun parissa, mikä siis tarkoittaa, että alueelle tulee vapaaehtoisia töihin metsitysprojektiin, jolloin paikalliset saavat matkailutuloja. Me julistamme länsimaissa metsittämisen tärkeyttä ja nytpähän tuli käytännön kokemusta, mitä se täällä sademetsän uumenissa vaatii; kyllä oli hikistä ja pölyistä puuhaa jo nämä alkuvalmistelut. Mutta jospa se maailma sittenkin pelastuisi.
Illalla Lourdes raahasi minut paikalliseen baariin, joka olikin mielenkiintoinen kokemus. Paikallinen orkesteri – kaksi vanhempaa herraa- soitti salsaa tai sinnepäin. Hammondit olivat täysillä, sitten etsittiin rytmi taustalle ja alettiin sooloilemaan. Tuli jotenkin mieleen Los Satsumas menneiltä ajoilta telkkarista. Kukaan ei tietenkään tanssinut, vaan väki pörräsi baaritiskillä, jonka valikoima oli Imperial olutta – kahta laatua, oli helppo tilata, kun ei tarvinnut venkoilla liikaa vaihtoehtojen kanssa. Väki siinä jutteli, joi kaljaa ja katsoi telkkarista rodeota ja salsa pauhasi järisyttävän kovalla. Kaksi olutta ja puolitoista tuntia riitti minulle ja Lourdes palauttikin minut nukkumaan. Hän oli sitten itse palannut baariin ja tanssi olikin alkanut vasta puolenyön jälkeen – en nyt tiedä montako Imperialia siihen sitten tarvittiin. Mutta sama tyylihän se taitaa Suomessakin olla? Ainut ero on, että meillä musiikki hoituu karaokella ja kylän koirat eivät pääse vapaasti baariin.




Matkailu avartaa, Kirsi! Muista, että sinulla on ässä hihassa jos meno äityy liian paljon kulttuurishokin puolelle: ihanat herrat avocado- ja kukkaviljelmineen <3
VastaaPoistaKiva oli taas päästä kauas pois lämpöön ja ihmeellisiin seikkailuihin täältä lumisateen keskeltä.
Kyllä matkailu avartaa. Tänään muutan toiseen huoneeseen, kun meno nykyisessä huoneessa yltyi ihan mahdottomaksi muurahaisten kanssa. Katsotaan olisiko uudessa huoneessa parempi feng shui ja unenlaatu....
VastaaPoistaOudiö, kyllä on eksotiikkaa tarjolla yhden reissun tarpeiksi! Mites sitten jos sataa?? Ja on ilmavasti rakennettu katto? Kauniita ja sikeitä unia toivotellen... :)
VastaaPoistaAuts! Vaatii todellista erähenkeä, mutta asennetta sinulla kyllä löytyy! Ja sinulla on kyllä sana hallussa: todella mainioita kuvauksia ja kerrontaa! Kiitos näistä eksottisista tuulahduksista!
VastaaPoista