Suuressa kaapunnissa

San Jose sijaitsee Costa Rican keskellä ilmastollisesti miellyttävällä ylänköalueella. Suosittu paikka asua siis. Maanjäristysriskistä johtuen asuntokanta on suht matalaa, ilman lahjuksia saa rakentaa vain kolmikerroksisia asuintaloja. Maasto on paikoin varsin mäkistä, joten kadut mutkittelevat, nousevat ja laskevat ilman säännöllistä ruuturakennelmaa. Välillä on suljettuja asuinalueita muurien sisällä, jonne sisään pääsee vain portin kautta ja vartijan kuulustelun jälkeen. Täällä on helppo eksyä ja menettää suunnat ilman Google mapsia. 


 

Kaduilla kävellessä ei kannata liikaa tuijotella kukkaistutuksia tai kanssakulkijoita, sillä jalkakäytävien kunto vaihtelee. Tien ja jalkakäytävän välissä on yleensä avo-oja ja muutenkin jalkakäytävien pinta kupruilee, on reikiä ja ties millaisia esteitä tiellä. Välillä kävelyllä meinaa saada hjärtslaaagin, kun yhtäkkiä kalterin takaa hyökkää aggressiivinen vahtikoira kohti ohikulkijaa. Silloin täytyy toivoa, että se kalteri on myös kiinni ja lukittuna. Koiria on todella paljon, mutta irtokoiria näkee hyvin vähän. 

Iltapäiväkävelyt keskiluokkaisella alueella sujuvat tällaisissa maisemissa. Sähköjohtojen määrä on aivan järkyttävä ja täällä keskustellaankin näistä paljon, sillä ne aihettavat paljon ongelmia myös eläimille. Alhaalla oikealla näkyy tyypillinen vartiointikoppi, joita on säännöllisesti kaduilla. Pääosin nigaragualaislähtöiset vartijat tuntevat asuinalueensa ja kiertelevät kaduilla ympärivuorokautisesti. Jos unohdat autotallin oven auki, ei mene kauaa, kun sinulle soitetaan ja kysytään onko näin tarkoituksella.


 

Kaikki asuintalot ainakin tässä keskiluokkaisilla alueilla on tiukasti kalteroitu. Jos tässä talossa syttyisi tulipalo, en pääsisi ulos ilman avaimia, sillä talon etuosan kalteriaita lukitaan aina avaimella. Kaikki ikkunat on kalteroitu alakerroksissa, ja useimpien aitojen yläpuolella on varmuuden vuoksi piikkilankakerät leviteltyinä.  Välillä näkee todella eleganttejakin kalterointiratkaisuja, mutta kyllä kalterit ankeuttavat katunäkymää. Pikantti yksityiskohta ovat roskikset talojen edustalla. Roskat kerätään näistä häkeistä kaksi kertaa viikossa.


 

Kadulla saa  kulkea ihan rauhassa ja ihmiset yrittävät auliisti auttaa, kun heiltä jotain kysyy. Liikkeellä on kyllä myös sellaisia tyyppejä, joilta ei tee mieli kysyäkään. Kaupungilla ajettaessa huomaa yhtäkkiä ns. kylmiä taskuja – talot muuttuvat yhtäkkiä hyvin rähjäisiksi ja kaduilla hiippailee pipopäisiä, hupparin huppu silmille vedettyjä tyyppejä avojaloin. Linja-autoasemat tuntuvat myös vetävän kaikenlaista avuliasta huijaria paikalle. Keskustassa liikkuu paljon poliiseja polkupyörillä ja moottoripyörillä. Kun kävelykadulla alkaa kimeä vihellys, tietää että kohta on poliisipartio tulossa, sillä luvattomat katukaupustelijat varoittavat tosiaan viheltäen: ostosnyytti kasaan ja kulman taakse hetkeksi odottelemaan…

Ydinkeskustassa on kävelykatuja ja todella vaihtelevia maisemia; on vanhaa rakennuskantaa ja sitten hyvin erilaisilla tyyleillä tehtyjä uusia rakennuksia.


 


Tien ylittäminen vaatii hieman erilaista valppautta kuin Vehmersalmen raitilla. Pikkuhiljaa itsekin on oppinut huitomaan käsillä merkiksi, että HALOO minä menen nyt tästä autojen välistä. Oma lukunsa on sitten autoilu. Autoilla ajetaan vauhdikkaasti. Jos meinaa päästä kääntymään vaikkapa vasemmalle tai kaksi kaistaa yhtyy yhdeksi, pitää osata survoutumisen taito. Lisämausteena ovat oikealta ja vasemmalta suhahtelevat mopot ja moottoripyörät. Survoutumisessa hyödynnetään käsimerkkiä. Jos tarkoitus on ahtautua vasemmalle, kuljettaja avaa ikkunan, työntää kätensä strategisessa kohti ulos ja huitoo merkiksi, että nyt kyllä ihan oikeasti minun on päästävä siihen väliin. Tien antajaa voidaan kiittää kädenheilutuksella tai jopa pienellä torven töräytyksellä. Jos tarkoitus on survoutua oikealle, avaa ikkunan apukuski ja huitoo merkkiä. Tämä kaikki osataan tehdä täysin automaattisesti samalla mukavia jutellen. Oli myös ilo seurata takapenkiltä käsin Nancyn ja hänen tyttärensä saumatonta yhteistyötä tässä survoutumisen jalossa taidossa.

 

No entä torvet? Niitähän käytetään. Jos liikenne seisoo, niin jono autoja alkaa hyvin nopeasti soittaa torvia kuorona. Töräyttely on äänekästä ja vaativaa. Jos näyttää, että sivukadulta tulee auto kylkeen tai sinua ei huomata liikenteessä, on syytä tupsauttaa äänimerkki, jotta tiällä ollaan, elähän tule piälle. Sitten on elegantti tervehdysmerkki: kun esimerkiksi tullaan kotikujille ja tuttu vartiointipalvelun mies siinä käpsyttelee, on syytä tehdä pari pikku tupsautusta torvella tervehtimisen merkiksi. Silloin ääni on kevyt ja suorastaan iloinen. Ihmeellistä, tämä kaikki variointi yhdellä äänitorvella! Pitäisiköhän ihan kokeilla siellä kotikulmillakin????

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit