Tyyni valtameri: korkattu

Costa Rica sijaitsee siis kapealla kannaksella Väli-Amerikassa. Välimatka Tyynen valtameren liplatuksesta Karibian aaltoihin on suhteellisen lyhyt, kapeimmillaan vain 120 ja leveimmilläänkin vain 280 km. Merien väliin mahtuu kylläkin sitten monenlaista laaksoa ja kukkulaa, sillä alue kuuluu aktiiviseen tulirenkaan alueeseen ja tulivuoriahan täällä onkin sitten useita, joidenkin lähteiden mukaan seitsemän niistä olisi aktiivisia. Sijainti neljän mannerlaatan päällä aiheuttaa jatkuvaa maan liikkumista alueella. Maan keskellä on selkärankana vuorijono, joka halkoo koko Amerikan mantereen aina Alaskasta Tulimaahan asti.  Viime viikonloppuna kävin testaamassa Tyynen valtameren rannat Manuel Antonion kansallispuistossa. Bussimatka San Josesta rannikolle kesti lähes neljä tuntia vaikka kilometreissä liikuttiinkin vain 180 kilometriä. 


Puisto on varsin pieni ja oikein näpsäkkä kohde viikonloppulomailulle, maapinta-alaa puistolla on noin 2000 hehtaaria ja merialaa 55 000 hehtaaria. Toisin kuin Suomen kansallispuistoihin, tänne ei tallustella vapaasti jokamiehen oikeuksilla. Puistoon ostetaan ensin lippu (korona-aikana vain sähköisesti) ja sitten jonotetaan laukuntarkastukseen ja lipuntarkastukseen. Laukuntarkastus tehtiin siksi, että alueelle ei saa vielä mitään syötävää. Syynä on luonnon suojeleminen ja roskaantumisen estäminen, mutta myös apinat: turistien jakamat herkkupalat ovat kesyttäneet apinakantaa ja tätä ei missään nimessä haluta tapahtuvan. Kesyt kapusiiniapinat alueella ovat käyneet välillä rasittaviksi riiviöiksi, kun ne käyvät varastelemassa kännyköitä, aurinkolaseja ja muuta irtotavaraa turisteilta. 


Puistoon tullaan katselemaan eläimiä. Jos niitä haluaa oikeasti nähdä, täytyy ottaa opas tai mennä opastetulle kierrokselle. Nähkääs laiskiasiet, joita elää puistossa molempia laatuja – sekä kaksi-, että kolmivarpaisia, ja apinat viihtyvät sademetsän puiden latvoissa ja sinne ei kyllä näe ilman kiikareita ja kaukoputkia, joita oppailla on aina käytössä.  Laiskiaiset olivat tietysti se ykköskohde, ja koska ne elelevät lähes koko elämänsä muutaman puun alueella, oli välillä huvittava ruuhka tiettyjen puiden ympärillä: oppaat asettelivat kaukoputkien jalustoja kilvan vieri viereen ja me sitten yritimme tiirailla vuorollamme mitä sieltä näkyy. Itselleni päivän parasta antia olikin ehkä puiston äänimaailma: meren lähellä aaltojen pauhu, välillä lintujen äänet ja sitten muutaman kerran mölyapinoiden  örinäkuoro.

Puiston kaikki polut olivat sora/hiekkapintaisia, betonoituja tai puusiltoja ja vain näillä alueella saa liikkua. Käpsyttelinkin järkyttävässä helteessä lähes kaikki polut läpi ja ihastelin upeita maisemia eri vinkkeleistä. Tuli tehtyä melkoinen porrastreeni sille päivälle… Onneksi vesipullon täyttöpisteitä löytyi puistosta useitakin ja hanavettähän täällä on turvallista juoda. Puiston pienen koon takia päivittäinen kävijämäärä rajataan pandemiarajoitusten vuoksi viikonloppuisin 800 kävijään/päivä. Puiston sisällä on kaksi upeaa valkohiekkaista rantaa, joissa oli oikein mukana viettää rantapäivää, kun porukkaa ei ollut ruuhkaksi asti toisin kuin alueen ulkopuolisilla yleisillä rannoilla. Alueella olevasta ruokakuppilasta saa ostaa kioskimurkinaa ja jäätelöä nälkäänsä. Kolmelta iltapäivällä sitten alkoivat pillit soida ja rannoilta piti lähteä, puisto sulkee ovensa klo 16.00.

 

Rantapäivää pystyi jatkamaan puiston ulkopuolen rannoilla, jossa olikin monenmoista kärripalvelua: kookosjuomaa, jäähilesössöjä, hierontaa, surffilautoja… Auringonpolte oli niin kova, että järkevin sijoitus oli aurinkotuoli varjolla: hinta noin 10 euroa/päivä. Siina oli sitten mukava köllötellä, kuunnella aaltojen pauhua ja lukea kirjaa. Uiminen oli vähän pelottavaa, sillä aallot ovat aika massiiviset ja suolavettä tuli kyllä nieltyä jonkin verran jos jäi isomman aallon alle.  Paikan suosituimpia tapahtumia oli auringonlasku, joka hyvänä iltana tarjoaa mahtavan väripaletin taivaalla. Ensimmäisenä iltana onnistikin ja kaunista oli! Valitettavasti valokuvat kertovat vain 10 %  todellisuudesta.

 


Puisto on todella suosittu turistikohde, joten hintataso on sen mukainen. Täällä on ihan yleinen käytäntö, että turistit maksavat pääylipuista niin museoihin kuin puistoihin moninkertaisen hinnan verrattuna paikallisiin. Ja tämmöisenä blondina ei kannata edes yrittää huijata olevansa paikallinen… Kohtuuhintaisessakin ravintolassa juoma, pääruoka ja jälkiruoka maksoi 30 dollaria. Itselleni osuivat kyllä varsin onnistuneet ravintolavalinnat: näin jälkikäteen yllätyin itsekin, että ihan tiedostamattani olin päätynyt kalapitoisiin valintoihin, suosikkini oli Agua Azulin keitto merenelävistä. Alusta loppuun tehty päivän keitto oli todella maukas ja kaupanpäällisiksi vuoren rinteessä oleva ravintola tarjosi mahtavat näköalat ja äärimmäisen ystävällisen palvelun. Ja kyllä, paikallinen kylmä olut oli hyvää!

Bussin lähtöä odotellessani köllöttelin vielä palmun varjossa lukemassa kirjaa. Kun nostin katseeni ylös niin minuahan vakoiltiin!



Kommentit

  1. Mukava lukea kuulumisia ja päästä hiukan kurkkaamaan tekstisi avulla ikäänkuin itsekin turistina paikkaan 🙂

    VastaaPoista
  2. Voe ihanuutta! Naati naati aina kun ennätät 👍☀️😍

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommenteista! Toivonkin, että blogin myötä moni muukin kuin minä pääsisi kokemaan Costa Ricasta edes pienen häivähdyksen!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit